Inhimillinen johtaminen ei tarkoita rajatonta vastuuta

Työelämässä kohdataan yhä useammin tilanteita, joissa työntekijän kuormitus ei synny ensisijaisesti itse työstä. Siihen voivat vaikuttaa yksinäisyys, taloudelliset huolet, läheisten sairaudet, parisuhdeongelmat, kulttuurinen ulkopuolisuus, mielenterveyden haasteet tai syvä kokemus siitä, ettei kuulu mihinkään. Kun ihminen kantaa tällaista painoa mukanaan, työpaikka voi alkaa tuntua viimeiseltä paikalta, josta toivoo saavansa turvaa, ymmärrystä ja joskus jopa pelastuksen.

On luonnollista, että työntekijä kokee työnantajan olevan vastuussa hänen pahasta olostaan, vaikka ongelmien juuret olisivat muualla. Ihminen etsii merkitystä ja syitä kärsimykselleen. Usein lähin yhteisö – työpaikka – muuttuu paikaksi, johon pettymys, ahdistus tai yksinäisyys heijastuvat. Tämä ei tee työntekijästä huonoa tai vääränlaista. Se kertoo siitä, kuinka syvästi ihmiset kaipaavat nähdyksi tulemista.

Työnantajalla ja johdolla on velvollisuus huolehtia turvallisesta, oikeudenmukaisesta ja inhimillisestä työympäristöstä. Heidän tulee puuttua epäasialliseen kohteluun, kuormittaviin rakenteisiin ja työyhteisön ongelmiin. Työnantaja ei voi kantaa vastuuta kaikesta siitä kivusta, jota ihminen tuo mukanaan työpaikan ulkopuolelta. Johto ei voi toimia terapeuttina, perheenjäsenenä, elämän korjaajana tai yksinäisyyden poistajana.

Moni esihenkilö yrittää auttaa enemmän kuin jaksaa. He kuuntelevat, tukevat ja kantavat huolta työntekijöistään myös iltaisin. Jos työpaikka alkaa yrittää ratkaista kaikkia elämän haavoja, syntyy helposti tilanne, jossa sekä työntekijä että johto uupuvat. Kukaan ei lopulta saa sitä apua, jota oikeasti tarvitsisi.

Empatia ei tarkoita rajattomuutta.

Inhimillinen johtaminen ei ole sitä, että johtaja ottaa harteilleen kaiken työntekijän kärsimyksen. Se tarkoittaa ennemmin sitä, että ihminen kohdataan arvokkaasti, häntä kuunnellaan ilman vähättelyä ja hänet ohjataan tarvittaessa oikean avun piiriin. Joskus tärkein teko ei ole ongelman ratkaiseminen, vaan lempeä rehellisyys: “Näen, että voit huonosti. Haluaisin auttaa, mutta kaikkea tätä työpaikka ei yksin voi ratkaista.”

Työpaikka voi tarjota yhteisön, rakenteita ja merkityksellisyyttä. Se voi parhaimmillaan olla paikka, jossa ihminen kokee arvostusta ja ihmisarvoa. Yksinäisyyden syvimpiä juuria ei voi aina poistaa organisaatiokaavioilla, kehityskeskusteluilla tai työhyvinvointihankkeilla. Joskus ihminen tarvitsee rinnalleen terveydenhuollon ammattilaisia, läheisiä ihmisiä, yhteiskunnan tukea tai uudenlaista yhteyttä omaan elämäänsä.

Ehkä kaikkein tärkeintä olisi, että työelämässä uskaltaisimme puhua tästä ilman syyllisiä.

Kaikki paha olo ei johdu huonosta johtamisesta. Kaikkea kärsimystä ei voi korjata työpaikalla. Silti jokainen ihminen ansaitsee tulla kohdatuksi kunnioittavasti, myös silloin kun ratkaisuja ei ole helppo löytää.

Juuri siinä näkyy todellinen ihmisyys – ei kaikkivoipaisuutena, vaan kykynä kohdata toinen ihminen rajallisuudesta huolimatta.