Euroopan järjestysmies ja epäonnistuneet prosessikaaviot

11.08.2020

Strateginen johtaminen on strategian ja tulevaisuusvisioiden rakentamista, tavoitteiden asettamista ja toteuttamista sekä jatkuvaa arviointia ja kehittämistä.

Yhteiskunnan strategisten menestystekijöiden etsiminen ja pohtiminen kuuluvat strategiseen poliittisen johtamiseen.

Millaista Suomen poliittinen johtaminen on juuri nyt? Minulle se näyttäytyy sekä operatiivisella että strategisella tasolla ontuvalta. Sipilän esittämät prosessikaaviot eivät vakuuta.

Suomi kuvittelee edelleen olevansa eräänlainen Euroopan järjestysmies. Kysymys on kansallisesta identiteetistä. Suomalaisille on jo äidinmaidossa iskostettu, että olemme kansa, jonka sanaan ja toimintaan voi luottaa. Viimeisen 22 vuoden aikana minullekin, muualta tulleelle, on tuhansia kertaa kerrottu tarina Suomen kansan sisukkuudesta. Minulle on kehuttu suomalaisten työmoraalia ja ahkeruutta. Minulle on myös kehuttu suomalaisten rehellisyyttä. Lukuisia kertoja olen myös kuullut, miten suomalaiset tekivät sotien jälkeen kovasti työtä ja maksoivat ainoana kansakuntana sotavelat aikataulussa pois.

Usein minun on myös annettu ymmärtää, että minun pitää olla kiitollinen, että saan asua näin hienossa maassa. Joskus se on sanottu suoraankin. Ja tästä ei saa olla mitään väärinkäsitystä: kyllä minä olen kiitollinen. Tiedän, että Suomea on rakennettu kovalla työllä. Tie köyhästä sotien runtelemasta maasta hyvinvointivaltioksi ei ole ollut helppo. Suomi on hieno maa, vertasi sitä melkein mihin tahansa.

Juuri nyt Suomella kuitenkin menee huonommin, kuin koskaan sen hyvinvointivaltion historiassa. Mitä me teemme? Käytämme energiamme muiden, kuten Kreikan neuvomiseen ja haukkumiseen sekä keskinäiseen riitelyyn. Kysynkin nyt, että onko meillä todella varaa neuvoa Kreikkaa, kun meillä ei ole minkäänlaista osaamista saada omiakaan päätöksiä aikaiseksi. Yhteiskuntasopimus, sote-uudistus ja monet muut reformit ovat täysin alkutekijöissään. Lasitalosta seisoen kiven heittäminen on suurta typeryyttä.

Miten tämä näköharha on mahdollinen? Emmekö aidosti näe omia puutteitamme? Emmekö näe, että tarvitaan muutosta?

Muistan, kun joskus 20 vuotta sitten kuulin kun eräs äiti sanoi lapselleen “ei saa syödä keltaista lunta”. En heti ymmärtänyt, mitä se tarkoitti. Asia jäi vaivaamaan minua lumeen tottumatonta pitkäksi aikaa, ennen kuin lopulta uskalsin kysyä ystävältäni, mitä tarkoittaa keltaisen lumen syöminen. Sain vastauksenkin, joka tietysti oli hyvin yksinkertainen ja järkeenkäypä. Kuitenkin nyt kun katson, mitä ympärillämme tapahtuu, en voi olla miettimättä että onko tämä yksinkertainen opetus jäänyt joiltakin sisäistämättä? Sivustaseuraajalle tilanne näyttäytyy siltä, että maamme johtajat haluavat syödä keltaista lunta.

Meille tarjotaan jatkuvasti erilaisia vastauksia siihen, miten Suomen ongelmat pitäisi hoitaa. Minusta meidän pitäisi joskus ennemminkin kysyä kuin vastata. Olemme suurten kysymysten äärellä. Kenen kuuluu kantaa vastuuta ja mistä? Onko oletuksena se, että valtio ”hoitaa kaiken?” Vai tuleeko ihmisen lähtökohtaisesti vastata itse itsestään?

Oli yksilön ja valtion vastuusta mitä mieltä tahansa, tosiasia on että olemme olleet liian pitkään ylpeitä menneisyyden saavutuksista – aivan kuin kreikkalaiset. Komediassa ”Kreikkalainen naimakauppa” menneisyydessä elävä perheen isä luennoi jatkuvasti siitä, miten antiikin kreikkalainen kulttuuri on kaiken sivistyksen kehto. Kyseessä on hieman traaginen hahmo, ja näen samaa traagisuutta suomalaisten tavassa puhua ”omista saavutuksistamme”.

Milloin heräämme? Ajattelemme, että jokainen suomalainen on kaiken itse ”ansainnut”.  Saavutettu etu onkin mielenkiintoinen argumentti. Entä, jos en ole tehnyt mitään nauttiakseen ns. “saavutettua etuani”? Onko meillä jokin saavutettuun etuun nojaava oikeus rapauttaa sitä Suomea, jonka meidän isovanhemmat ovat kovalla työllä rakentaneet?

Viisas poliittinen johto ottaa kriisitilanteessa käyttöön mahdollisimman tasa-arvoisen johtamiskulttuurin, johon kuuluu kannustava ja tasavertainen suhtautuminen kaikkia kansalaista kohtaan. Suomalaisten hyvinvoinnin kannalta on välttämätöntä, että kaikki voimavarat ovat käytössä. Suomi tarvitsee työtä ja työntekijöitä. Ei muuta.

Kun seuraa yhteiskuntasopimuksen ympärillä pyörivää keskustelua, on vaikea nähdä niitä suomalaisia, joita minulle on kehuttu vuosien varrella.

Luottamus synnyttää turvallisuuden tunteen, ja turvallisuuden tunne saa ihmiset uskaltamaan enemmän. Kansa ei voi kokea turvallisuuden tunnetta jos johtajat eivät osaa päättää. Meidän täytyy ilmeisesti hyväksyä se tosiasia, että suomalaisen kulttuurin perinteinen ”lupauksista pidetään kiinni” -aika on ohi. Suurilta osin tämä johtuu siitä, että me elämme entistä enemmän globaalissa maailmassa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Hektisessä ja alati muuttuvassa globaalimaailmassa lupausten pitäminen on vaikeaa. Suomalaiset kuitenkin tarvitsevat turvallisuutta ja pysyvyyttä elämäänsä, joten luottamukselle on selvä tilaus.

Suomi tarvitsee päätöksiä. Päätöksen tekeminen on johtamista. Ja vain päätöksien kautta syntyy luottamus.

Ask not what your country can do for you, ask what you can do for your country.
– John F. Kennedy